Oulujoen vesivoimalaitokset, niitä koskevat luvat ja lainsäädäntö.

Oulujoen voimalaitosten voimassa olevat luvat

Montan voimalaitosta koskeva lupamääräys perustuu Vesistötoimikunnan päätökseen 15.3.1955.
Kalatalousvelvoite lupamääräyksessä perustuu Oulujokiyhtiön ja Maatalousministeriön tekemään
ns. Montan sopimukseen 22.12.1954, jossa sovittiin kalahaittojen korvaamisesta istutuksilla,
kunnes kalatiet mahdollisesti rakennetaan.

Pyhäkosken voimalaitoksen lupamääräykset perustuvat Vesistötoimikunnan lopulliseen
päätökseen 29.3.1944. Lupamääräyksissä on velvoite kalatien rakentamiseen.

Pällin voimalaitoksen lupamääräykset perustuvat Vesistötoimikunnan päätökseen 12.11.1953.
Kalatalousvelvoitteen osalta on määrätty, että vesilaitoksen omistaja ottaa osaa toimiin
kalakannan lisäämiseksi, kunnes kalatie mahdollisesti rakennetaan. Käytännössä kyse on
kalanistutuksista.

Utasen voimalaitoksen osalta lupamääräykset perustuvat Pohjois-Suomen vesioikeuden
päätökseen 17.7.1970. Kalatalousvelvoitteen osata lupaehdoissa viitataan edellä mainittuun
Montan sopimukseen.

Nuojuan voimalaitoksen lupamääräykset perustuvat Vesistötoimikunnan päätökseen 12.11.1953.
Kalatalousveloitteen osalta on määrätty, että vesilaitoksen omistaja ottaa osaa toimiin kalakannan
lisäämiseksi, kunnes kalatie mahdollisesti rakennetaan.

Jylhämän voimassaolevat lupamääräykset perustuvat Pohjois-Suomen vesioikeuden päätökseen
18.2.1969. Kalatalousvelvoitteen osalta viitataan Montan sopimukseen.

Yhteenvetona voimassa olevista luvista kalatalousvelvoitteiden osalta voidaan todeta, että
ainoastaan Pyhäkosken voimalaitoksen osalta on yksityiskohtaiset määräykset kalatien
rakentamisesta. Muiden voimalaitosten osalta kalatalousvelvoitteet on määrätty hoidettavaksi
kalanistutuksin, kunnes kalatiet rakennetaan. Oleellista on kuitenkin se, että jokaisen
voimalaitoksen osalta lupaehdoissa mainitaan kalatiet ja kalanistutukset ovat vaihtoehtoinen
kalatalousvelvoite kunnes kalatiet rakennetaan. Ongelmallista tällaiselle vaihtoehtoiselle
kalatalousvelvoitteen toteuttamiselle on se, että luvat ovat voimassa toistaiseksi, eikä lupaehtoja
tarkisteta tietyin väliajoin.

Lupaehtoja koskeva kansallinen lainsäädäntö

Vesirakentamisesta, vesivarojen käytöstä ja vesiympäristölle aiheutuvien haittojen vähentämisestä
säädetään vesilaissa. Laki koskee myös ennen lain voimaantuloa myönnettyjä vanhoja lupia.
Vesilain 3 luvun 21 §:ssä säädetään, että:
Lupaviranomainen voi hakemuksesta tarkistaa lupamääräyksiä ja antaa uusia määräyksiä,
jos:

  1. hankkeen toteuttamisesta lupamääräysten mukaisesti aiheutuu haitallisia vaikutuksia,
    joita lupamääräyksiä annettaessa ei ole ennakoitu ja joita ei muutoin voida riittävästi
    vähentää;
  2. hankkeen toteuttamisesta lupamääräysten mukaisesti aiheutuu olosuhteiden muutosten
    vuoksi haitallisia vaikutuksia, joita ei muutoin voida riittävästi vähentää;
  3. turvallisuussyyt tätä edellyttävät; tai
  4. tulvasta tai kuivuudesta voi aiheutua yleistä vaaraa ihmisen hengelle, turvallisuudelle tai
    terveydelle, suurta vahinkoa yleiselle edulle tai suurta ja laaja-alaista vahinkoa yksityiselle
    edulle, eikä näitä vaikutuksia muutoin voida riittävästi vähentää.
    Hakijana voi olla yksityisen edun haltija, kunta, valvontaviranomainen tai yleistä etua ajava
    viranomainen. Vanhojen lupien osalta on ilmeistä, että em. lainkohdan 1)- kohta tulisi
    sovellettavaksi jo lupien myöntämisestä kuluneen ajan vuoksi.

Vesilaki tuli voimaan 1.1.2012. Aiempi laki oli vuodelta 1961 ja uudistustarve johtui
luonnonsuojelua koskevasta lainsäädännöstä sekä Euroopan unionin lainsäädännöstä. Vesilaki on
kuitenkin monilta osin puutteellinen etenkin lupaehtojen tarkistamisen suhteen. Ongelmana on,
että laki on monilta osin ohjeellinen, ei velvoittava. Lupien pysyvyys ilman sisäänrakennettua
ajoittaista tarkistusmenettelyä on ongelmallinen ja myös mahdollisesti vastoin EU:n
vesipuitedirektiivin tavoitteita. Euroopan komissio on myös kiinnittänyt asiaan huomiota.

Euroopan unionin vaikutus

EU:n vesipuitedirektiivi vuodelta 2000 määrittää tavoitteet vesien tilan parantamiselle
jäsenvaltioissa. Vesipuitedirektiivin ohjaava vaikutus oli pitkään epäselvä, koska kyseessä on
puitedirektiivi, joka asettaa tavoitteet vesiluonnon tilalle. EU:n tuomioistuin on kuitenkin
ratkaisuissaan linjannut, että vesienhoidon ympäristötavoitteet ovat oikeudellisesti sitovia eli nämä
seikat täytyy ottaa huomioon vesistöjä koskevassa lupaharkinnassa. Esimerkiksi Oulujoen
nykymuotoisille voimalaitoksille ei voisi myöntää lupia, jos lupahakemukset tulisivat nyt vireille.

Euroopan komissio on helmikuussa 2019 suositellut Suomelle kaikkien vesivoimalaitosten lupien
tarkastelua, jotta vesipuitedirektiivin tavoitteet toteutuvat erityisesti haittoja lieventävien
toimenpiteiden ja kalateiden osalta. On huomattava, että komissio antoi Ruotsin valtiolle vuonna
2016 virallisen huomautuksen vastaavanlaisesta puutteesta lupaehtojen uudelleenarvioinnissa.
Ruotsin lakia on sittemmin muutettu vastaamaan paremmin vesipuitedirektiivin tavoitteita. On
odotettavissa, että vastaavanlaista painetta jollain aikavälillä kohdistuu myös Suomen
lainsäädäntöön. EU:n vesipuitedirektiivin tavoitteena tällä hetkellä on vesien hyvä tila vuoteen
2027 mennessä. Vesivoimalaitosten lupaehtojen tarkistamismenettelyn pitäisi siis alkaa melko
pian.